Nyt lomien jälkeen on taas hyvä tehdä se pyhä päätös, että kirjoittelen kuulumisia ja annan jopa tiedoksi , että missä osoitteessa on kaikelle kansalle tehty porukan kommellukset julkisiksi. Sysäyksen tähän antoi teekutsut, jotka saimme piiitkän etukäteisharkinnan ja vatvomisen jälkeen juuri ja juuri järjestetyksi Suomen ystäville, lasten kummeille ja kaikkien kavereille. Olipa mukava, että ryhdyimme järjestelyhommaan. Ensinnäkin oli ihana nähdä niin monia jopa vuodekin tauon jälkeen, vaikka valitettavan vähän siinä parissa tunnissa ehti! Toisekseen tosiaan päätin, että jottei meitä ihan unhoiteta niin on aika alkaa kirjoittelemaan kuulumisia. Monta kärpästä siis yhdellä iskulla ja mikä parasta ei tarvinnut aikatauluja sovitella ja miettiä miten saisi vierailut kaikkien luona sovitettua siihen lyhyeen pari viikkoiseen, jonka kotimaassa vierailimme.

Teekutsut syntyivät kohtuullisella leipomisurakalla ja miehen vahempien ja veljen loistavalla avustuksella tosi kätevästi. Paikkana oli vahat kotiympyrät Helsigissä, joten lapsetkin viihtyivät. Suosittelen siis muitakin  ulkosuomalaisia kokeilemaan tätä reseptiä, etenkin jos ei ole omaa paikkaa minne vieraita saisi kutsuttua.

Suuret muutokset sitten liittyvät perheen koulutustilanteeseen, sillä ensi torstaista lähtien meillä sitten on kaksi koululaista. Aika hurjaa saatella 4,5v koulupolulle, voi olla että joutuu vähän kyyneliä nieleskelemään... Toisaalta olen joutunut muuttamaan mielipidettä aikaisesta kouluun menosta: se on oikeastaan ihan OK. Eihän ne lapset siellä vielä ekoina vuosina raada pulpetissa istuen, vaan saavat uusia tietoja erilaisista asioista, tutkivat kulloistakin aihetta monelta kannalta (askartelu, musiikki, mahdollisesti liikunta, retket yms.) ja ulkoilevat ja siinä sivussa vielä oppivat lukemaa ja laskemaankin. Näin kotiäidin kannalta tietty parasta on: ei tarvitse äidin kehitellä aktiviteetteja :-) Kaiken tämän ole siis oman lapseni kohdalla huomannut, vaikka toki lapset ovat erilaisia ja toisen lapsen kohdalla tilanne on ihan toista. Tänä syksynä Äidin kannalta vielä suurempi muutos on se että ruhtinaalliset 6h/vkossa olen yksin kotona, ekaa kertaa sittten 4,5v kotiäitiurani aikana! Nuorimmainen kun aloittaa parina päivänä viikossa playgroupissa. Mitähän sitä tekisi? Siivoan varmaan, NOT! Pitää nauttia niin kauan kun sitä kestää :-) Muista muutoksista sitten vähän myöhemmin.

 

Hassu juttu miten sitä haluaa kovasti sopeutua joukkoon ja karsastaa ajatusta kaikesta missä joutuu toisten (huonojen) ajatusten kohteeksi. Tosin enpä nyt tiedä kuinka pitkään tämä viimeisin mokani M luokkakavereiden äitien mielessä pysyy... Inhottavat tapaus kuitenkin, ainakin kun ihan omaa huolimattomuuttaan sen aiheutti.

Täällä on tapana kiittää kirjallisesti kaikkia, jolta on saanut esim. synttärilahjoja. Siispä reilu kaksi kuukautta synttäreistä vihdoin ryhdistyin ja printtasin kiitoskirjeet ulos ja patistin vastaanhangoittelevan lapsen itse kirjailemaan kiitokset 15 kirjeeseen. No, tähän taas tuhraantui pari viikkoa. Kun kirjeet olivat vihdoin valmiit, punnitsin ja havaitsin ne tosi kevyiksi, sisälsiväthän ne vain kaksi A4 paperia (kiitoskirje ja todistus synttäreille osallistumisesta by party entertainer). Päätin laittaa ne isoihin kuoriin, jotta paperit eivät taittuisi. Päätin myös että laitan ne menemään 2class postina, koska ei tämä projekti nyt enää postin hitauteen kaadu. Enpä sitten tarkistanut muuta kuin sen painorajoitteen.... ennen kuin työnsin kirjeet postilaatikkoon ja palasin kotiin vain huomatakseni postimerkkivihkosesta, että joo, suurin sallittu koko 2.class kirjeelle on A5!

Tämä siis merkitsee, että mitä suurella todennäköisyydellä kaikki 15 lasta / heidän äitiään, saavat postista ilmoituksen, että täällä olisi kirje, joka pitäisi lunastaa. No summa ei ole kuin £1+ erotus 1.class merkkiin, mutta kuitenkin postireissut ei kuitenkaan ole monenkaan mielestä riemuretkiä, etenkin kun joutuu lunastamaan jonkun muun huolimattomuuden tuotteita.

Kyselin neuvoja täkäläisiltä, jotka tunnen hyvin ja he kehottivat vaan unohtamaan asian, tosin eivät maininneet/ tienneet ,että kirje pitää lunastaa postitoimistosta. Omatuntoni taas sanoo, että lähetän kaikille spostiviestin ja kerron mitä on odotettavissa ja pahoittelen tapahtunutta. Saavat sitten itse päättää noutavatko postista vai eivät. Tosin varmaan lupaan laittaa (tällä kertaa käsipostissa koulun kautta!!!!) uudet kiitokset tulemaan. Tosin en taida voida enää raukkaparka sankaria voida rasittaa äitinsä tyhmyydellä... Eli saa Mami itse kirjoittaa ja keksiä miten kiva se lahja olikaan!

Olen niin innokkaasti lueskellut muiden blogeja, ja joka päivä päättänyt kirjoittaa omaani, joskus yli vuosi sitten jo aloitettua mutta mutta... No, ei taas auta muuta kuin kokeilla, jos se nyt lähtisi alkuun!

Kesä ei sitten ota saapuakseen tänne lainkaan! Tai saapuihan se lauantaina, jolloin lapset ensimmäistä kertaa laittoivat/ saivat laittaa shortsit päälle (toim.huom. meidän lapset, brittilapsethan ovat tammikuussakin jo olleet shortseissa). Juuri riemukseni huomasin, että Suomessahan taitaa olla lämpimämpää kuin täällä tulevalla viikolla ja minä kun ehdin jo maan positiivisiin puoliin laittaa aikaisen kesän tulon...

Lämpimän sään innoittamana putsasimme leikkimökin hämähäkinseiteistä ja osasta niitä kutojiakin. Jätin tosin sen yhden äitiyksilön sinne seinälle, koska nykyään vakaasti uskon, että kaikesta huolimatta ne ovat ihan OK eläimiä... halkaisija tällä jalkoineen oli tuollaiset 6cm. Tosin hävisin muutamalla sentillä sille virkaveljilleen Ruotsissa, jotka tosin sai maistaa kastelukannustani, koska silloin en vielä ollut em. uskossa. Tosin myönnän olevani horjuva uskossani, sillä se noin kahdeksan senttinen, joka oli liian lähellä kävelyreittiäni ja sitä pistoketta, jota piti imuria käyttää, sai tuntea suomalaisen lattialuutun niskassaan.

Lämpimän päivän ohjelmaan kuuluin myös viisi koneellista pyykkiä. Hassu juttu muuten miksi sitä käyttää viikonloppuja pyykkien lajitteluun. Selityksenä tietty että koululaiselta tulee perjantaina pyykättävää, joiden pitää olla puhtoisina maanantaina kouluun vietävänä. Tosin voisihan sitä olla niin suunnitelmallinen, että jättää kaksi koneellista pesemättä viikonlopun riemuksi: tummat ja valkoiset ja pesee niitä kirjavia viikolla. Joopa, eipä ole suuret nämä perheenäidin probleemat.... No, oli miten oli, sää houkutteli suorastaan pyykin pesuun: pyykit kuivuivat ihanan nopeasti vrt. kosteassa ja viileässä talossa vuorokausia levällään olevat telineet. On meillä kuivausrumpukin, mutta periaatteesta en sitä käytä kuin pikkupyykin kuivaamiseen, etenkin kun se kaikki lämmin ilma puhalletaan suoraan ulos. Ennen piti avata ikkuna, jotta sai poistoilman ja sen kosteuden ulos. "Pienen" vesivahingon jälkeen sentään porasivat seinään lautasen kokoisen reiän, tyrkkäsivät poistoputken siihen ja ulkoseinään muovinen läppä, joka avautuu kuivurin käydessä ja ilman pyrkiessa ulos. Poistoputki sitten ihanasti välillä irtoilee ja tyrkkää lämmintähöyryä kodinhoitohuoneen kopin täytee. Siinä joutuu fyysiset mitat ja akrobatiataidot koetukselle, kun ujuttaa putkea kuivausrummun ja pesukonene välistä tai ylitse. Kertomus vesivahingon (hana vuosi noin litran vettä vuorokaudessa lattialle pesukonnen takana) muille vaikutuksista jää kovin lyhyeksi: ei mitään

Viikonloppuna vierailimme myös ensimmäistä kertaa paikallisessa huvipuistossa ja hankimme ohjelmaa koko vuodeksi. Jälkimmäisen myötä lienee pakko käydä Madame T. galleriaa ihmettelemässä reilun 20v jälkeen. Melkeinpä odotan sitä! Tosin en tiedä kuinka riemua se on lasten kanssa. Voin vain kuvitella kuinka lapset ihmettelevät, että miksi me tänne näitä mallinukkeja pällistelemään tultiin.

Olihan tässä jo alkua, ehkä tämä tästä lähtee käyntiin

Ei voi mitään, taas se tulee, joulu nimittäin, vaikka en kyllä sitä uskoisi ellen kalenterista katsoisi. Niin se vaan on, että vaikka täkäläiset ovat mestareita joulukoristelun ja -tunnelman luomisessa niin ei vaan iske meikäläiseen. Ikinä emme ole polttaneet näin vähää kynttilöitä ennen joulua. Jouluvalot, jotka normaalisti ihastuttavat minua pääsiäiseen asti näyttävät lähinnä naurettavilta koivunrungossa (meillä on puolikas pihakoivu). En tiedä mikä on syynä, mutta veikkaan yksinkertaisesti lumen puutetta. Tosin ei sitä taida olla Helsingissäkään luvassa ennen aattoa, toivottavasti sen jälkeen ennen loppiaista kuitenkin!

Lapsilla koulut vetelevät viimeisiään. Playgroup lopetti jo ja koulussa on enää jäljellä pari puolikasta päivää. Sitten pari riemukasta kotipäivää ja matkaan mars kohti Joulupukin kotimaata.

Joulun on kuitenkin huomannut ainakin joulukorteista. Suurin osa tosin on lasten saamia, täällä kun on tapana ilmeisesti että lapset lähettävät toisilleen kortteja. Hyödynsin koululaisen innokkuuden ja hän väsäsi itse kortteja. Ihan kivoja tuli, vaikka valmentaja ei saakaan suorituksestaan "Best Mum of the year" palkintoa "Mitä sä nyt tuollalailla sotkit" "tee nyt vaan niin kuin minä sanon" "onko tuo nyt sitten siistististi tehty" Onneksi en onnistunut kaikkea intoa tappamaan ja saimme puristettua 20 joulukorttia, tosin osa kaupansellaisia. Lisäksi mukaan kuoriin askarreltiin tonttuja ja joulupukkeja, niissä jouduin myöntämään lasten kyvyt rajalliseksi ja tein itse, koska halusin päästä eroon jo vuosi sitten ostamastani Panduron "TSI-tonttusi" askartelupaketista. Tekisi mieleni olla kärpäsenä katossa kuulemassa minkälaisen vastaanoton itse tehdyt kortit saavat. Minusta vaan on kivempaa niin, kuin saada kortteja jotka ovat jopa äidin lapsensa puolesta allekirjoittamia... tekee mieleni kysellä kukakohan ja kenelle näitä kortteja lähettelee?

Oma "korttisavotta" on voiton puolella. Tosin emme lähetä varsinaisia kortteja vaan joulukirjeen spostilla ja säästyneet rahat pistämme hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna ostin vuohilauman Zimbabween . Kirje on kirjoitettu ja odottaa loppuviikon lähetystä.

Joululahjat alkavat olla pulkassa. Miehistön jäsenet saavat ainoastaan kimppalahjan, jota emme kuljeta suomeen sattuneesta syystä. Kummilasten lahjat ovat jo pitkin syksyä kulkeutuneet matkalaukuissa kohti vastaanottajiaan. Pientä säätämistä vaativat vielä sukulaisten lahjat. Toisillemme emme perinteisesti osta mitään, tai voihan sitä sanoa, että eiköhän tänä vuonna ole ostettu ihan tarpeeksi iso lahja, ja sitä sitten maksetaan seuraavat n. vuotta.

Joka päivä mietin kuinka mukava olisi kirjoittaa kuulumisia ja kommentteja, mutta aina vaan ajattelen että huomenna sitten kirjoitan... sitä huomista ei vaan ole saapunut...

No, vielä joku päivä saan tuulen purjeisiin ja innostun tästä yhtä valtavasti kuin muista nettiaddiktioistani kuten naamakirjasta vai käyköhän sille kuten opinnoilleni , jotka eivät ole edenneet piiruakaan. Henkistä taistoa käyn kyllä koko ajan, mutta ei vaan ole sitä ratkaisevaa askelta otettu vielä...

Katsotaan alkaisikohan tästä uusi alku ja kirjoittaisin jo pian uudelleen?